5000 km pyörällä vuodessa? No mikäpä ettei!

 

Kilometritavoitteet nousevat pyöräilyn saralla itselläni joka vuosi. Tälle vuodelle asetin tavoitteen 5000 kilometriin. Joillekin tuo määrä kuulostaa isolta, joillekin se on vasta alkulämmittelyä. Itselleni se on paljon. Tosiharrastajien mittariin kertyy 10.000 tai jopa yli 15.000 pyöräilykilometriä. Tuota määrää ei monet aja edes autolla vuodessa! Kaikki asettakoot omat tavoitteensa: vähän tai paljon, kunhan pääsee pyöräilemään.

Voisi taas kyseenalaistaa haasteen järkevyyttä. Minusta kilometrien haaliminen kuuluu oleellisena osana tähän lajiin ja on myös hyvä motivaattori. Jos esimerkiksi juhannukseen mennessä mittariin on kertynyt tietty määrä niin siitä on hyvä jatkaa kautta ns. puolivälistä loppuun. Itselläni tosin eikä monella muullakaan pyöräily lopu vain kesään vaan pihalle on välillä päästävä lähes kelillä kuin kelillä. Myös talvella ja huonoilla keleillä. Nykyään aina vesisade ei välttämättä haittaa niin paljoa ajon aikana vaan enemmän tympäisee pyörän ja varusteiden huoltaminen sen jälkeen. 

Työmatkapyöräilystä en laske kilometrejä tähän haasteeseen, vaikka niitäkin on jo kertynyt useampi satanen tälle vuodelle. Tarkoitus on laskea vain ne matkat, jotka tallentuu Stravaan ja työmatkapyöräilyä en yksinkertaisesti ole toistaiseksi vain jaksanut tallennella.

 

 

Tällä hetkellä maasto- ja maantiekilometrit ovat n. 750, joten tuhanteenkin on vielä hieman tekemistä. Enemmänkin olisin mielestäni jo saanut pyöritellä kampia, monella pyöräilijällä ensimmäinen tonni on tullut täyteen ajat sitten. Toisaalta itselläni on takana vasta kolme maantielenkkiä ja monta edessä. Eiköhän sitä matkaa ala pikkuhiljaa kertymään. Viime vuonna yhteensä sain kokoon hieman reilut 4000 km, joista 1000 maastossa ja 3000 maantiellä. En tiedä riittääkö vielä rahkeet esim. 4000 maantiellä ja 1000 maastossa tai 3500/1500? 

Loppuvuodesta nähdään kuinka käy, maantiekausi on onneksi vielä lähtökuopissaan!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sports Tracker vs. Strava, kumpi on parempi?

Pyöräilyreppusuositukset!

Pyörän tarroitus kotikonstein!