Kahjon Fillaristin Päiväkirjat

Ehdinpäs ennen huhtikuuta! Runsaslumisen talven jälkeen luulin ettei maantielle olisi ollut vielä mitään asiaa maaliskuun puolella.  Alun perin suunnittelin lenkkiä alkuviikon viimeisille maaliskuun päiville, mutta maantieporukan whatsapp-rinkiin tuli perjantaina viesti kevään ensilenkistä, lähtö sunnuntaina klo 10. Porukkalenkille siis! Tällä porukalla ajoimme viime kesänä monta sunnuntaisatasta. Vielä lauantaina oli muutama huoltotoimenpide pyörän kanssa. Mm. takarengas ei istunut kunnolla vanteelle ja etuvaihtajassa oli pientä hienosäätöä. Kun sain ne kohdilleen, tuplavarmistin vielä ohjaamon ja satulaputken ruuvien kireydet momenttiavaimella. Lopuksi ilmaa renkaisiin 5 baria eteen ja taakse. Näillä mennään! Käytä aina momenttiavainta jos mahdollista!   Ensipolkaisut maantiepyörällä tuntuivat epätodellisen kevyiltä. Kun koko talven on ajanut paksurenkaisella maastopyörällä, maantiepyörä tuntui kiihtyvän siihen verrattuna rivakkaan vauhtiin kuin ohjus! Garmin-mittarikin antureineen

  Viime kesänä reissullani kaipasin toisinaan yhtä melko tärkeää asiaa: GPS:llä varustettua pyörän mittaria. Mittari oli, mutta se mittasi vain nopeutta, kadenssia, sykettä yms. Siitä puuttui siis navigointiominaisuudet. Välillä mielessä oli laittaa Iphone tankoon, josta näkisi myös reitin ja muun datan. Päädyin lopulta hankkimaan ihan erillisen pyöränmittarin, miksi juuri Garmin Edge 530? Siitä tuonnempana. Reittisuunnittelu Oma reittisuunnitteluni on tähän mennessä mennyt ja menee varmaan tulevaisuudessakin pitkälti google mapsin avulla. On helppoa asettaa ennen reissua ihan oikean tietokoneen näppäimistöllä lähtöpiste ja määränpää. Esim. Seinäjoki - Virrat n. 90 km. Maps ehdottaa yleensä montaakin eri vaihtoehtoa mistä kulkea, tietokoneen hiirellä reittiä on vaivatonta muokata. Olen sitä mieltä, että kännykällä tai jollakin muulla laitteella reittisuunnittelu on turhauttavaa ja hankalaa. No mihin sitten pyörän mittaria tarvitsee jos reitti on jo valmiiksi suunniteltu? Annan esimerki

Aikaisemmassa kirjoituksessa jo mainitsinkin tämän hetken runsaasta lumimäärästä. Vaikka keli on hieman alkanut olemaan plussan puolella, lunta on edelleen paljon. Maaliskuuta on enää reilut 2 viikkoa jäljellä ja maantielle olisi kova hinku. Viime vuonna ajoin ensimmäisen maantielenkin juuri ennen huhtikuuta nimittäin 29.3.2020. Näistä vuoden takaisista kuvista huomaa kuinka vähän lunta silloin oli(vai oliko sitä enää yhtään?). Itse asiassa lumi ei sinänsä maantiepyöräilijää niinkään haittaa. Ehkä enemmänkin putsaamattomat pyörätiet arveluttavat, ei huvittaisi ajaa koko lenkkiä sepelin päällä. Lapuanjoki 29.3.2020. Eihän maantiepyöräily alkukevään kylmillä keleillä mitään herkkua ole, mutta kauden ensimmäisissä lenkeissä on silti jotakin taikaa. Sen tunteen miten kevyesti ohut rengas rullaa asvaltilla, on saattanut talvella jopa unohtaa. Joskus mietin niitä maastopyöräilijöitä, jotka ajavat pelkällä paksurenkaisella pyörällä läpi vuoden. Jotkut ajavat maastopyörällä jopa asvaltillakin.

Tätä kirjottaessani jo valmiiksi runsaan lumipeitteen päälle satoi taas lisää lunta. Tuleekohan se kevät sieltä ollenkaan? Eikö maaliskuu maata näytäkään? Pitää näköjään vain malttaa odottaa sileää ajokautta. Tällä hetkellä toiveet päästä pyöräilemään maaliskuun puolella ei näytä kovin hyvältä, mutta onhan tässä huhtikuun puolellekin vielä aikaa. No, sitä lämmintä ja lumetonta aikaa odotellessa on hyvä listata muutama hyvä maantiereitti. Seinäjoen seutu on tasaista aluetta niin kuin Etelä-Pohjanmaalla yleensä. Mielestäni alue sopii maantiepyöräilyyn erinomaisesti. Jos hakee nousumetrihaasteita niin ne kannattaa polkea toki jossakin muualla, vaikka kyllä täällä on tehty everest-haasteitakin! Etelä-Pohjanmaa on sen verran sisämaassa ettei mm. merituuli häiritse pyöräilijää. Joskushan vastatuulesta on myös hyötyä paluumatkalla, mutta ei ole hääviä lähteä heti kovaan vastatuuleen polkemaan. Tuhansien järvien maana tunnettu Suomi ei päde Seinäjoen seudulla, täällä ei nimittäin niitä tuhansi

Lauantai 10.3.2018 klo 12:45, Jyväskylä. Vasemman jalan akillesjänne sanoi: "NAPS!".  Tilanne sattui eräillä vuosittaisilla virkistyspäivillä, joilla osallistujia on yleensä reilut 15 henkilöä ja joka kerta on vaihtuva urheilulaji. Tällä kertaa se oli parkour. Pääsimme kokeilemaan ohjaajan opastuksella rataa, jossa oli monenlaisia esteitä. Yhdessä esteessä ponnistusvoima oli liikaa vasemmalle jalalle. Juoksin ylös kaltevaa ramppia, jonka päällä piti ponnistaa kaikin voimin ylös n. 3 metrin korkeudessa olevalle tasanteelle.  Jänne napsahti aivan yllättäen poikki. Se kirjaimellisesti napsahti, koska kuulin kovan äänen todella selkeästi. Monet akillesjänteen teloneet ovat sanoneet samaa. Rampilta alas tullessani seisominen loukatulla jalalla ei enää onnistunut. Aluksi arvelin revähdystä, mutta mm. ohjaaja tiesi heti vamman ja osasi jopa hieman tsempatakin: kyllä siitä vielä ehjä jänne tulee. Elämäni ensimmäinen ambulanssikyyti oli tosiasia. Matkalla Jyväskylän keskussairaalaan k

Viime kesän tavoite oli hyvin konkreettinen: viisi yli 200 kilometrin lenkkiä kesän aikana. Aikaisemmat pidemmät reissut itselläni olivat olleet 100-150 kilometrin mittaisia. Tässä vaiheessa voisi sanoa, että 150 kilometriin kun lisää 50 km niin sehän on vain 2 tuntia lisää poljettavaa, yksinkertaista eikö? Ei ainakaan omalla kohdallani. 200 km reissut olivat rankkoja, pakko myöntää. Kynnys lähteä taittamaan yli 200 kilometrin rajapyykkiä on vielä isompi, ehkä jopa enemmän henkisesti kuin fyysisesti. Valmistautuminen näille pitkille reissuille on hieman normaalia stressaavempaa. Ei auta vaikka reitti olisi kuinka selvä ja varusteet kuinka moneen kertaan tarkistettu, pieni epävarmuus vaivaa aina ennen lähtöä. En voisi ainakaan ihan heti kuvitella itseäni ajamassa esim. Lapin harvaan asutuilla seuduilla, pysähtymis/tankkauspisteitä saisi mielellään olla suht säännöllisesti.  Laitoin tuossa joku aika sitten kysymyksen maantiepyöräilyfoorumille, miten 300 kilometrin reissulle pitäisi valmi