Tekstit

Pyörän tarroitus kotikonstein!

Kuva
Pyörään kuin pyörään mielestäni kuuluvat tarrat, ne tuovat persoonallisuutta ja erottuvat massasta! En sano ettei täysin yksivärinen(ilman tarroja) pyörä olisi hieno, mutta ainakin omaan silmään tarroilla koristeltu pyörä näyttää hienommalta. Tässä postauksessa annan omat vinkkini pyörän tarroitukseen. Et tarvitse erikoisosaamista tai erikoistyökaluja, kunnon mattopuukolla ja vakaalla kädellä pääset jo pitkälle! Maalattuani rungon kultaiseksi kaikki yksityiskohtaiset tekstit peittyivät uuden maalin alle. SE BIKES -teksti oli aiemmin mm. emä- ja satulaputkessa, lisäksi pyörämallin teksti LAGER löytyi vaakaputkesta. Tarratekstiä suunnitellessani jätin kokonaan pois SE BIKESin ja keskityin LAGER-tekstiin. Teksti tuli kuparinvärisenä(muita samanvärisiä yksityiskohtia mukaillen) vinoputkeen liimattavaksi. Lisäksi tein muutamia pienempiä tekstejä mustalla tarralla mm. vaakaputkeen ja takakolmioon. Tein testimielessä myös kromin värisellä tarralla FASTER-tekstin mattamustaan pyörään. Mattapin

Vuosi 2023 taputeltu!

Kuva
  Katseet vuodelle 2024! Pyöräilyvuosi 2023 on antanut paljon enemmän mitä se on ottanut. Omat tavoitteeni pysyivät aika mukavasti linjassaan😊 Mitäpä uutta vuosi 2023 piti sisällään?  Zwift Pääsin sisäpyöräilyn ihmeelliseen maailmaan jo alkuvuodesta. Ajoin itse asiassa ihka ensimmäisen Zwift-lenkin tammikuussa. Vanhalla trainerilla olen ajanut jonkun verran jo menneinä vuosina, mutta älytrainerilla ajaminen nosti sisäpyöräilyn ihan uudelle tasolle. Virtuaalipyöräily on todella hyvä vaihtoehto kun ulkona on esim. -20 astetta pakkasta tai liian liukasta. Lisäksi sitä pystyy harrastamaan kotoa käsin eikä salille tarvitse erikseen lähteä. Seuran omat porukkalenkit toi myös oman mausteen sisäpyöräilyyn.     Arkipyöräilyn uusi normaali Aiemmassa postauksessa kerroin fixin maalausprojektista. Periaatteessa arkisessa käytössä olevan pyörän ulkonäkö ei välttämättä ole kovin oleellista, mutta onhan itse maalatulla/tuunatulla pyörällä jotenkin erityisen hienoa polkea. Omaan käyttöön yksivaihtein

Pyöräily ulkomailla, 10 vinkkiä!

Kuva
Rantaloma ja pyöräily on yllättävän helppo yhdistää. Jos olet kuten minä: tykkäät pyöräilystä, haluat tutustua uusiin maisemiin, olet seikkailunhaluinen, et jaksa maata koko viikkoa rannalla jne. Silloin suosittelen ehdottomasti pyöräilyä lomailun lisäksi.  Matkakohteeni suuntautui tällä kertaa viikoksi Kreetan Hersonissokseen ja matkaseurueessa oli yhteensä 12 henkilöä. Tiesin kyllä jo ennalta ettei muut porukastamme tule pyöräilemään, mutta se ei minua haitannut. Olen tottunut pyöräilemään yksin myös ulkomailla. Buukkasin viikosta kolme päivää pyöräilyyn, vaikka toki enemmänkin olisi näkemistä/reittejä ollut. Edellisillä ulkomaan reissuilla olen polkenut maastopyörällä, nyt olin ensimmäistä kertaa maantiellä. Kreetan maantiereiteistä ei tosin ollut hajuakaan. Onneksi löysin jo ennen reissua paikallisen pyöränvuokrausfirman nettisivuilta valmiita reittejä. Laitoin sähköpostia CyclingCreta-sivustolle liittyen vuokrattaviin maantiepyöriin muutamaa päivää ennen reissua. Pikainen vastaus

Muutama sana pyöräilykengistä!

Kuva
Omistan kuusi paria pyöräilykenkiä. Mikä on paras pyöräilykenkä? Siinäpä vasta kysymys! Noista kuudesta parista olen lähiaikoina eniten tykästynyt nimen omaan flättikenkään. Miten tämä on mahdollista? Tämä on ollut yllätys jopa itselleni (!) Olen käyttänyt lukkopolkimia/lukkokenkiä yli 15 vuotta ja pakko todeta etten voisi ajaa kokonaan ilman lukkopolkimia. Niiden makuun kun on päässyt niin paluuta ei ole, niin ainakin luulin. Maantiepyöräilyssä lukkopolkimet ovat käytännössä välttämättömät. Maastoajossa taas lukkopoljinta ei aina tarvitse. Varsinkin enduro- ja alamäkikuskit ajavat useinmiten vain flättipolkimilla.   Kolme erilaista lukkokenkää Lukkopolkimien edut: - Poljinosa on päkissä kiinni aina samasta kohdasta  - Lisää tehoa kammenpyörittämiseen - Itse polkimen keveys   Lukkopolkimien huonot puolet: - Normaalilla kengillä ajo on hankalaa. Onnistuu kyllä, mutta hankalaa. - Tekniikka pitää hallita hyvin, loukkaantumisriski. - Pyörän päältä jalkautuminen hankalampaa vrt. flättipolki

Pyörien säilytys, miten?

Kuva
Miten säilyttää pyörää silloin kun sillä ei ajeta?  Varastoimiseen löytyy markkinoilta montaa erilaista ratkaisua. Itselläni kului paljon aikaa ennen kuin löysin sopivan säilytystavan. Miksi pyörä pitää ylipäätään ripustaa jonnekin? Eikö riittäisi, että se nojaisi vain seinää vasten? Tätä säilytystapaa monet pyöräilijät varmasti käyttävät ja tein sitä itsekin tähän päivään asti. Huomasin kuitenkin pitkällä aikavälillä muutaman turhauttavan asian: - Pyörä kaatuu helposti jos osut siihen vahingossa. - Pyörä on hankala ottaa käyttöön muiden pyörien takaa ja saattaa kaataa siinä samalla muitakin pyöriä. - Pyörä vie lattialta/säilytystilasta enemmän tilaa kun se ei ole "jossakin" kiinni. Toisaalta pyörä on helppo ottaa seinän vierustalta ajoon eikä sitä tarvitse nostella mihinkään, ei siis pelkkiä huonoja puolia. Ns. lihakoukussa on todella hyvä säilyttää pyörää. Koukku ruuvataan kattoon ja pyörän etu- tai takapyörä nostetaan siihen. Kunhan sisäkaton korkeus on sopiva niin lihakou

Pyörän uusi ilme!

Kuva
U utta väriä pintaan 😊  Vanhassa maalipinnassa oli hankaumia ja muutamia kiveniskeymiä. Koska pyörä on tekniikaltaan ja osiltaan hyvin yksinkertainen niin kynnys lähteä maalaamaan oli pieni. Kiekot, etujarrun, ohjaamon, satulan ja polkimet irroitin alle puolessa tunnissa. Toisenlaisessa pyörässä olisi jo osien purkamisessa mennyt huomattavasti enemmän aikaa. Värin valinta Väriä valittaessa peruslähtökohtana oli valita joku muu kuin se "tavallinen". Mustia pyöriä minulla on ollut muutamia enkä missään nimessä halunnut enää sellaista. Kultaista metallinhohtoväriä sattui löytymään hyllystä niin mitäpä sitä enempää arpomaan, väri on valittu. Eipähän tule heti samanlaista vastaan! Vaihe 1: Pohjatyöt Pyysin tuttua automaalaria katsomaan projektia ennen kuin aloin tekemään pyörälle yhtään mitään. Sain hyviä vinkkejä, joita ei olisi tullut mieleenkään(mm. kuivausajat, pohjatyöt, lakkaus jne.). Näin tarkkaa pyöränmaalausprojektia en ole aiemmin toteuttanut, vinkit olivat todella terv

Älytraineri turha laite?

Kuva
Nykyään monet kodin laitteet ovat "älyllä" varustettuja. Niin myös pyöräilijän harjoitusvastukset. Olen tähän asti harrastanut pyöräilyä lähinnä ulkona, sisäpyöräilyn pointtia en ole oikein koskaan ymmärtänyt. Käänteen tekevä muutos tuli tällä viikolla vastaan kun Elite Zumo älytraineri tuli taloon. Mitä?!?! Sisäpyöräilyhän on varmasti tylsää!  ...vai onko?  Älytön traineri Sisäpyöräilytaustaa itseltäni toki löytyy. Olen aiemmin polkenut ns. Netflix-trainerilla epäsäännöllisesti viime vuodet. Tähän "älyttömään" traineriin asennetaan oma maantiepyörä akselistaan kiinni. Takakiekkoa ei irroiteta vaan rengas pyörii rullan päällä. Rullan vastusta voi säätää kevyestä raskaaseen manuaalisesti. Kyseisessä trainerimallissa ei ole mitään vikaa. Kilometrit, nopeus, kadenssi ja jopa tehokin tallentuu Stravaan kunhan pyörässä on oikeat anturit. Vanhan mallisella trainerilla saa yhtä lailla hien pintaan älytraineriin verrattuna, miksi siis vaihtaa älylliseen? Tätä en meinannut i