Tekstit

Näytetään tunnisteella 150 km merkityt tekstit.

Onko tässä mitään järkeä? part 26

Kuva
Viime juhannuksena en muistaakseni pyöräillyt maantiellä oikeastaan yhtään. Ajelin tuolloin maastossa neulaspoluilla kotipitäjässäni Saarijärvellä. Tämän vuoden keskikesän juhlan pyöräilyt suoritin maantiellä välillä Seinäjoki - Saarijärvi, matkaa 150 km. Otsikko tähän postaukseen juontaa juurensa yli sadan kilometrin reissuihin. Niitä on minulla tähän mennessä kertynyt 26 kpl neljän vuoden aikana. Yli 100 poljettua kilometriä kuulostaa lajia harrastamattomalle paljolta. Eihän se mikään pikkumatka olekaan, kyllä siinä töitä saa tehdä ennen kun on maalissa. Näiden pidempien reissujen suunnittelu alkaa yleensä jo muutamaa päivää ennen lähtöä. Tarkka reitti on hyvä selvittää hyvissä ajoin. Suosittelen lämpimästi kelle tahansa kynnelle kykenevälle pyöräilijälle näitä pidempiä reissuja. Kuten aiemmin olen maininnut, Saarijärvelle menee useampi reitti Etelä-Pohjanmaalta. Vaikka poljin pari kuukautta sitten Soinin kautta, ajattelin silti ajaa samaa reittiä myös tällä kertaa. Kyyjärven rei...

Sunnuntain 150 km

Kuva
Männä viikonloppuna tuli taas lähdettyä Pohjanmaalta järvien äärille Keski-Suomeen. Alun perin tarkoitukseni oli polkea sinne töiden päätteeksi perjantaina, mutta sateen 99 % todennäköisyys ja 4-5 m/s tuuli ei innostanut lähtemään pyörän selkään. Vettä tuli perjantaina aamusta iltaan. Sunnuntaille oli onneksi luvattu parempaa säätä. Pyörä siis auton katolle ja menoksi. Sunnuntaiaamuna kamppeita piti taas hieman etsiskellä, mutta olin näköjään muistanut ottaa kaiken tarpeellisen mukaan. Pyöräilykengät itse asiassa meinasi unohtua kotiin, tennareilla en välttämättä olisi lähtenyt näin pitkälle reissulle polkemaan. Viime hetken arpomiset pukeutumisen suhteen: irtolahkeet vai shortsit? Lämpötila oli paikoitellen alle 15 astetta, päädyin silti shortseihin. Juomapullot täyteen ja matkaan! Reitti kulki tällä kertaa Seinäjoen suuntaan Ähtärin ja Töysän kautta. Vaikka olen tämän(Saarijärvi-Seinäjoki) välin ajanut jo 7 kertaa aiemmin, en ole Töysän ja Kuortaneen reittiä ajanut aiemmin edes autol...

Pääsiäisen 150 km

Kuva
Viime postauksessa kerroin kevään ensilenkistä maantiepyörällä. Lopussa oli myös maininta tulevasta Seinäjoki-Saarijärvi -reissusta. Viime vuonna ajoin myös ns. pääsiäissatasen. Tuolloin reitti lähti Ilmajoen kautta Vaasan suuntaan, kääntöpisteenä Laihia ja sieltä takaisin Seinäjoelle. Matkaa kertyi 140 km. Tällä kertaa lähdin 150 kilometrin pyöräreissulle Keski-Suomeen Saarijärvelle. Reissu kotiseudulleni pyörän selässä oli jo kuudes. Lähtö oli torstaina 1.4. klo 12. Reittinä Seinäjoki-Kuortane-Lehtimäki-Soini-Karstula-Saarijärvi. Olen todennut tämän reitin olevan pyöräilijälle rauhallisin ja mukavin ajaa. Seinäjoelta Saarijärvelle menee myös hieman ruuhkaisempi Kyyjärven kautta kulkeva ja myös mäkisempi Ähtärin ohi menevä tie. Kilometrit kaikissa näissä kolmessa on n. 150 km per reitti. Nousumetreiltään reitit ovat samaa luokkaa(~ 1000), mutta Ähtärin reitin mäet ovat jyrkempiä ja epämiellyttäviä nousta.  Olin edellisinä päivinä tarkkaillut säätiedotuksia ja etenkin tuulta. Windy...